6/03/2012

zportz

Tässä on muutama tovi vierähtänyt viime postauksesta mutta eikai se haittaa.
Alotin kunnon kuntokuurin heti tämän vuoden alusta. Tavoitteena oli kiinteytyä bikinikuntoon kesäksi. Sainkin sen lisäksi paljon muuta. En väitä että olisin vielä tavoitteessani, mutta pakko myöntää että kyllä oon kiinteytynyt aika kivasti! Sen huomaa parhaiten siitä, kun sovittaa viimekesäisiä kireitä toppeja jotka ovat löystyneet vyötäröltä. Tällaisia asioita kun huomaa, se motivoi jatkamaan! Pohdittiinkin juuri poikaysäväni kanssa, että jos jatkan samaan tahtiin niin ensi vuonna mulla saattaa komeilla sikspäkki!! (jos toteutuu ni laitan miljoona kuvaa siitä tänne mwahaha)
Tää saattaa kuulostaa joitteni korvaan joltain kerskumiselta, mutta antakaa mun nyt olla iloinen tästä urheiluinnosta mikä muhun on vihdoin monen vuoden odottelun jälkeen tullut!

Sitä paitsi urheilusta tulee ihan mielettömän hyvä fiilis. Ei vaan fyysisesti vaan henkisesti myös. Olen paljon virkeämpi ja reippaampi. Jaksan tehdä asioita aivan eri tavalla. Pyrin urheilemaan joka päivä. Joskus vähemmän, joskus enemmän (darra päivinä, kuten tänään, en urheile sillä kehoni on myrkytystilassa ja urheilu on melko vaarallista darrassa ((kiitos EA1 -kurssi:D)) Urheilun lisäksi pyrin syömään terveellisesti, kartan pikaruokapaikkoja kuin kissa kuumaa puuroa.

Se motivoi myös lähtemään vaikkapa lenkille, kun on mieluisat ja mukavat lenkkitossut. Olen satsannut urheiluvaatteisiini jonkin verran, ja ovat kyllä olleetkin joka pennin arvoiset. Mitä sitten urheilen? Noh, käyn kerran viikossa zumbailemassa, bodycombattia ajattelin tällä viikolla testata myös. Teen lihaskuntoa päivittäin himassa (yleensä salkkareita katsoen hahah) ja pyrin lenkkeilemään muutamia kertoja viikossa. Mulla on tullut tähän ehkä pieni pakkomielle, sillä jos en vaikka joidenkin kiireiden takia pääse lenkille/zumbaamaan niin se syö minua sisältäpäin.

kilometripostauksen jälkeen tämä sporttimerkintä on hyvä päättää urheilukenkieni posetuksiin. Enjoy



4/17/2012

colourz & chainz







Hame/shortsit/chinot + kirkkaanväriset sukat + tennarit = !!
Pyrin pitämään treenivaatteeni värikkäinä, tänään kävinkin ostamassa uudet jumppatossut mustaPINKKINÄ! Värien ja treenailun tultua elämääni olen myös ihastunut lyhyisiin kaulakoruihin. Niille on varmaankin joku hieno nimitys mutta en ole niin pr0 että tietäisin sitä.. Tarkoitan kuitenkin sellaisia jotka kiertävät vain kaulan eivätkä roiku tuolla navan alapuolella.

4/04/2012

live now, or die tomorrow

Tänään tajusin kuinka elämä ja kuolema ovat lähellä toisiaan. Niissä on vain hiuksenhieno ero, elämä voi päättyä pienimmästäkin erheestä. Täysin odottamatta kuolema saattaa kolkuttaa olkapäätä ja viedä sinulle läheisen ihmisen ikuisesti pois. Harvemmin on tullut ajateltua elämää/kuolemaa näinkin syvällisesti, tänään tapahtui eräs asia joten se tuli ajankohtaiseksi. En ikinä ajatellut sanovani näin, mutta nyt tekee mieli rukoilla parasta, en osaa muutakaan tehdä tässä tilanteessa. Minä joka huudan saatanaa ja kiroan jumalaa (rankkaa) sanoo näin, se on jo iso asia. Alan ehkä arvostamaan elämää hiukka enemmän kun tiedän konkreettisesti kuinka pienestä se on kiinni.

(otsikko on klisee, mutta sopii tähän paremmin kuin meidän uusi tv olohuoneeseemme)

4/02/2012

kaksi uutta ystävää


Nimittäin pistaasipähkinät ja raybanit. Pistaasipähkinät siksi, koska olen luullut olevani allerginen pähkinöille. Tavallisia suolapähkinöitä syödessäni mulle tulee selvät allergiset oireet joten olen suosiolla jättänyt kaikki pähkinät pois. Pistaasipähkinät kuitenkin houkuttelivat ja uskalsin maistaa yhden jos toisenkin ja loppu onkin sitten historiaa. NAM!
Raybanit ovat siksi erikoiset, sillä ne ovat poikaystäväni äidin vanhat. 80 -luvulta kotoisin olevat aidot mustalilat rayban wayfarerit. On muute niin hienot et oon iteki kateellinen ittelleni!

3/27/2012

arki

Nyt oltuani kuukauden pitkästä aikaa töissä arki alkaa jo sujua. Sisäinen rytmini on muuttunut, herään usein viikonloppuisinkin 6.18 (herätys arkena 6.20), mutta en tasan nouse sängystä!


Ulkona näyttää ihan nätiltä kun aurinko on nousemassa, mutta entäs sisätilat?



Vaikka heräisi riittävän ajoissa omasta mielestä, aina tulee kiire vaatteiden kanssa. Töissä ei tarvitse oikeastaan olla mitenkään erikoiset vaatteet, mutta haluan silti näyttää ihmiseltä enkä tallustaa töissä kollarit jalassa. Tältä siis huoneeni näyttää arkisin, lähes kaikki vaatteet käynyt kerran päällä ja lentänyt maahan. Lopulta aina päädyn johonkin yksinkertaiseen ja helppoon. NAISET!

Ja muuten jos ramasee töissä nii kannattaa pitää mukana 1000mg C-vitskuu ja ottaa tarvittaessa, meinaa helpottaa!

3/25/2012

ai ai ai ai



Nyt on pääkoppaa treenailtu (ja tällä en tarkoita ylläolevia kuvia = juopottelua) mutta mites se fyysinen treenailu, no se taisikin rajoittua tuopin nosteluun ja pieneen jorailuun. Tietenkin tuli syötyä roskaruokaa myös aivan liikaa. Kaikenlisäksi ei ole vielä rahaa ostaa lisää kertoja kuntostudio korttiin eli ensi viikolta jää jumppailut jumppailematta. Hyiminua! Saas nähä miltä näytän 2012 biitsillä.



Ja ihan vain tarkennukseksi, itse en kumpaakaan näistä herkullisenrasvaisennäköisistä aterioista itse ostanut. Pizzasta söin 2 palaa ja hamppariateriasta 5 ranskalaista. No söin kyllä mäkkiaterian mutta siitä ei tullut kuvamatskua.
kuvat on muuten otettu meitsin uudella "kuosi"kameralla, tommonen halpa Olympus pokkari. Se kulkee joka paikassa mukana jotta saisin esim näinkin ihania ruoka/juomakuvia. Sitä järkkäriä ei ihan viitti ottaa aina rientoihin mukaan..

3/23/2012

give me back my lighter

Tänä viikonloppuna keskityn henkiseen workouttiin.

3/13/2012

aiheeton

viimeisin merkintäni oli ehkä hieman aggressiivinen, mutta sillä hetkellä vtutti. No asia helpotti kun kävin hakemassa 1000mg C-vitaa ja nautiskelin sitä päivittäin, tuntuu että nyt tämä mysteeritauti on vihdoin kukistettu! Tosin vielä kertyy limaa kurkkuun ja yskittää (kerronko lisää?)

Asiaan. Tänään päätin tehdä itse jonkinlaisia lihapasteijoita töihin evääksi. Siinä rauhassa pilkoin sipulia tiskialtaan lähellä, kunnes äiti tiputti vahingossa juomalasinsa tiskialtaaseen. Lasihan meni tuhannen säpäleiksi, mutta ennenkuin ehdin edes huomata tapahtunutta äiti oli suojannut silmäni käsillään refleksinomaisesti. Ihmettelin tapahtuneen jälkeen kuinka voimakas tuo äidinvaisto yhä onkaan. Vai oliko se sitä edes vai refleksi muutenvaan? Tuli kyllä vähän tippa linssiin siinä, MUTTA se johtui sipulista guaranteed.


Olen alkanut kuuntelemaan Julma Henriä. Taino lähinnä sitä uusinta levyä Radio Jihadia. Henrillä on aika loistavia lyriikoita ja osaa hommansa kyllä. Ja tässähän on se mainitsemisen arvoista että ennen suomiräp on kuulunut kohdallani NEVEREVER -osastoon, tosin rähinäscheisse kuuluu yhä siihen.
Julma Henri on näyttäytynyt minulle ennen kovana äijänä joka vttuilee muille ja pitää kommandopipoa, nyt kuunneltuani Radio Jihadia huomaan, että Henri on muutakin kuin tuo aikaisemmin kuvaamani hahmo. Olen kuunnellut muutamia J.Henrin vanhempia kappaleita jotka käsittelevät rappioitumista, oman itsensä etsimistä, mielenterveydellisiä ongelmia, psykoterapiaa. Niiden perusteella Julma Henkka on kokenut paljon kaikenlaista ja hänellä on oikeasti aihetta räpätä, vieläpä taitavasti.


Kommandopipo pysyy yhä päässä, mutta uusimman albumin perusteella Henri on tällä hetkellä rakastunut (biisi: paremmin ku aiemmin), ja on isä (biisi: silmäterä).

Tästä merkinnästä kehkeytyikin lähinnä Julma henrin uusimman levyn arvostelu, joten heitetääs vielä loppuun meikäläisen pyhimys-look (korkea kaulus). Ja oli muuten nahkahame päällä.

2/23/2012

SICK

Alkaa pikkuhiljaa rassaa tää jatkuva kipeänä oleminen. En ees oo kuumeessa, oon vaan ärsyttävästi vähän kipee. Et ei viitti kuitenka liikaa rasittaa itteää mut sit ei oo tavallaa "tarpeeks" kipee jäädäksee kotii vaa viltin alle jumittaa.
Kaikenlisäks ku alotin tammikuussa salilla käymisen ni siitäkää ei oo nyt muutamaan viikkoon tullu mitään. Miksi? Koska olen ärsyttävästi kipeä!!!!
Okei, tällä hetkellä alkaa tuntua että kuume nousee elikkä jee alan olemaan kunnolla kipeä. Paitsiettä aloitan työt maanantaina, eli ei voi lorvia enää kotona. Tietenkään töihin ei voi mennä jos on saatanan sairas, mutta miks just NYT mun piti tulla kipeeks kunnolla? 4kk työttömänä meni melkein kokonaan terveenä, mutta nytkun työt kutsuisi niin kehoni päättää taistella vastaan.

Anteeksi kielenkäyttöni, mutta ai että kun vituttaa saatanasti!!


loppukevennys: Nuppu ottaa chillisti, sitä ei vituta ikinä.

2/08/2012

HYMM


Se ei ole D&G:n huikea 108 € versio, vaan se on regalin versio 34,99 € - 50%. Eli maksoin tästä ihanuudesta vain 17 euroa! hymmhymmhymyilyttää

2/06/2012

strumpbyxor

Ei ole parempaa tunnetta kuin vetäistä aivan uunituoreet sukkahousut jalkaansa! Uunituoreilla tarkoitan siis käyttämättömät ja uudet. Tämän ilon huomasin n. 10 minuuttia sitten kun löysin sukkahousulaatikostani yhteensä 3 kpl uusia sukkahousuja joita olen joskus ostanut 'pahan päivän varalle'. Ja pahalla päivällä tarkoitan fiinejä juhlia, tai sen verran fiinejä että sinne ei voi ilmestyä rikkinäisissä sukkahousuissa..


Tästä innostuen karsin sukkahousulaatikostani kaikki liian risat sukkikset h'lvettiin, ehkä olen sen vaiheen jo elänyt (risojen sukkisten siis). Niitä löytyi huimat 8kpl mutta ihan surutta ne meni roskakoriin ja siellä pysyvät.


Muutenkin tuolla ulkona on viimeaikoina paukahdellut tuo pakkanen niin pitää käyttää fleecesukkahousu + 60den sukkahousu kombinaatiota että tarkenee sukkiksilla. Fleecesukkahousut ovat muuten joka hamekäyttäjän must-have näin talviaikaan ja niitä saa Vilasta 12.95€ hintaan joka ei paljoa kirpaise verrattuna noihin pakkasiin!


Kovin pakkaslukema tuli bongattua Vääksystä joka oli huimat -32 C!!

1/31/2012

my week with marilyn

"Every girl should be told how beautiful she is,
so she could feel how much her mommy loves her"


1/26/2012

redhead

Aikanani oltuani punapää, olen huomannut että punapäät aina kyttäävät toisiaan esimerkiksi kun kävelee kadulla. En tiedä mistä tämä johtunee, mutta se on selkeää että oli sitten luonnonpunaiset-, oranssit-, tummanpunaiset-, kirkkaanpunaiset hiukset niin aina pitää tarkastella sen vastaantulevan punapään sävyä. Teen tätä kyllä itsekin, ja se tapahtuu ihan itsestään.





(punasävyt joita olen käynyt läpi, ehdoton lemppari = toisiksi alin. Alin on viimekesältä "ihanasti" haalistuneet..)

Olen myös kokeillut erisävyisiä punaisia ihan ruskeastakin joka vivahtaa aivan hieman punaiseen päin. Käytin ennen kemikaalisia värejä, mutta olen nyt siirtynyt pelkästään hennaan ja siinä varmaankin pysyn. Hennavärjääminen on tosin aika inhottavaa, väriseoksesta tulee mutamaista ja se haisee tietenkin luonnonmukaiselle =yrteille ym.
Poikkeukset ovat kampaajakäynnit, jotka ovat vähentyneet viimeaikoina kasvatusprosessini syystä. Eilen kävin varaamassa ajan helmikuun loppupuolelle jossa värjätään, leikataan ja tehdään jokin Redken chemistry hoito! Sitä siis odotellessa..
ja
Tänään taas tuli heitettyä mudat päähän!

1/24/2012

hyvät joulut näin tammikuussa

Joulumerkintäni on vähän myöhässä, mutta mielummin myöhään kuin ei milloinkaan eikös niin! Joten kuvitelkaahan että tämä merkintä on kirjoitettu reilusti ennen joulua..

Eräs ilta päätin ottaa 4 vuotta vanhan trademarkkini (jos niin voi sanoa) eli labret huulikoruni pois. Otin korun muistaakseni 15 -vuotiaana ja ollut kyllä mieluinen jokavuosi. Koin vain että huulikoruni aika on ollut ja mennyt. En esim. näe itseäni 20vuotiaana huulikorun omistajana.Miksi aloin selittämään tästä?
Noh, olen haaveillut korvaan industrial lävistystä, mutta en ole tarttunut toimeen sillä en halua päähäni liikaa lävistyksiä. Kuitenkin industrial oli aika selväjuttu heti kun olin tuon huulikorun ottanut lopullisesti pois. Kävin ottamassa industrialin itselleni joululahjaksi 23. joulukuuta.





12/20/2011

kynsilakkalainaamo

Intohimoisena kynsien lakkailijana mulle on kertynyt noita kynsilakkoja ihan kiitettävästi. Melkein jokaista väriä ja sävyä löytyy (no ei nyt ihan). Yhdistelmä: mustat vaatteet + kirkkaanväriset kynnet näyttävät mielestäni siistiltä. Samoinkuin värikkäät vaatteet + mustat kynnet.



Kynsilakat ovat ihania, mutta nekin kuivuvat yllättävän nopeasti. Tai liian nopeasti siihen nähden kun kuitenkaan ei lakkaa joka päivä kynsiä! Eniten omistan luultavasti H&M kynsilakkoja. Ne ovat söpöissä puteleissa, laajat värivalikoimat ja tietenkin halpa hinta (n. 4 €)



Tietenkin on niitä pieniä kynsilakkapulloja olemassa kuten Depend ja Mavala. Tosin itse en löydä kovin usein niiltä mieluisiä värejä. Mavalalla on aika neutraaleja perussävyjä ja Dependiltä sitten löytyy vähän rohkeampia värejä jos niin voi sanoa. Mavalalla on kyllä hyviä kynsienhoitolakkoja. Kuten omistamani 2 -vaiheinen kynnenkovettaja jossa kynnen päälle sivellään nailon kuituja. Se toimii myös aluslakkana.

Olen todennut että ns. halpisketjujen kynsilakat ovat myös ihan varteenotettavia. Ne ovat suht hyviä vaikka ovatkin erittäin edullisia. GOSHilta löytyy myös kivoja kynsilakkasävyjä, mutta ne ovat mun budjettiin hieman liian hintavia (n. 8 €).



Pienestä pitäen olen tykännyt kynsienlakkaamisesta jonkin verran, silloin tietenkin piti olla joka kynsi eriväriä. Nykyisin lakkaan vain yhdellä värillä, tai teen ranskalaisen manikyyrin eriväreillä kuin ranskalaiseen manikyyriin kuuluu, esim. oranssit kynnet ja mustat kynnen kärjet. Multa löytyy myös musta lakka, jonka sivellin on todella ohut. Se on tarkoitettu koristelukäyttöön. Sillä on vaan pirun hankala tehdä itselleen mitään hienoja koukeroita, pelkät suorat viivat onnistuvat sillä melko helposti.



Mitä siis haen tällä kynsilakkamielipidetekstillä takaa? Voisi perustaa kynsilakkalainaamon. Laittaa vaikka omiin blogeihin tai ihan Facebookiin kuvat kaikista kynsilakoista, ja niitä voi sitten kaverit lainailla. Tulee enemmän käyttöä kynsilakoille, ja itse saa mahdollisesti vaihtelua kynsilakkavalikoimaansa. Samalla kynsilakat eivät kuivu käyttökelvottomiksi niin helposti!

12/14/2011

italialaista kahvia

Tänään kello 17.49 kahvihammastani alkoi kolottaa. Äiti ehdotti, että keittäisin pressopannulla kahvia. Jännää jotain uutta tähän työttömän arkeen! Aloin siis keittämään pressopannulla italialaista kahvia (tietenkin kysyin lapsenomaisesti jokaikisen työvaiheen äitiltäni tyyliin: "kaadanksmä tän veden nyt tänne??") Otin sitten tietenkin tästä jännästä pikku- lauantain tapahtumasta kuvat vaiheittain.
 

Tässä italialaiset kahvipurut pressopannun pohjalla, jännitysnäytelmä voi alkaa!
kiehuvaa vettä porojen (haha) päälle
tältä se setti näytti tässä vaiheessa
sitten kansi pressopannun päälle
ja painetaan pressopannun juttu(?) alas carefully niinkuin ohjeessa luki
tässä valmis kahvi, taustalla partiolaisten joulukalenteri


Osasin jo odottaa että tästä kahvista tulee normaalia vahvempaa. Olin oikeassa, aika tuhtiahan siitä tuli mutta ainakin kahvihammas lopetti jomottamisen. 

Ja tässä vielä ekstrana teille..redshi(r)t


12/13/2011

flammenrot

Ostin tänään punaisen paidan.


joka ei liity näihin kuviin yhtään.
(huomatkaa pokemon pallo oikealla!)

11/29/2011

last wknd

Mun viikonloppu alkoi torstaina ja päättyi maanantaina. Ihan mukava vkl siis. Tältä se näytti

JA pitkän mietinnän jälkeen (tosin ei niin aktiivisen) leikkasin suoran lyhyen otsiksen. Näytän kuulemma enemmän pikkutytöltä nyt kuin ennen, mutta sitä asiaa tasapainoittaa nahkavaatteet mwahaha.



11/23/2011

poughkeepsie tapes

Tänään olikin sitten harvinaisen aikainen aamu näin työttömälle. Herätys oli 7.30 ja kirpaisi muuten aikalailla. Syy tähän aikaiseen heräämiseen oli verikokeet (joihin lääkärini ei ollutkaan lähettänyt lähetettä ja blaablaa) joihin en edes mennyt. Jos joudun heräämään aikaisin jonkun syyn takia, takaisin sänkyyn meneminen on mulle vaikeata. Kyllähän se lämmin sänky houkuttelee, mutta jos on vaikka ehtinyt keittää aamukahvit niin se sänkyhän viilenee siinä kovaa vauhtia. Eli olen siis tänään ollut reippaasti hereillä jo noin aikaisin.

Olimme poikakaverini kanssa viikonloppuna aloittaneet katsomaan yhtä elokuvaa nimeltä The Poughkeepsie tapes. Katsoimme 17 minuuttia ja lopetimme sen. Syy? Vtun ahdistava (ja sitäpaitsi katsoimme sitä yöllä..). Päätin siis tuossa klo 9.00 aikoihin että katsonpa nyt sen elokuvan loppuun kun jäi kerta kesken. Se oli virhe.
Elokuva kertoo sarjamurhaajasta joka kuvaa kaikki murhat ja mitä se tekee kaappaamilleen ihmisille =kiduttaa. "Elokuva" ei ollut elokuvamainen, se oli hyvin ns aidosti tehty ja siinä haastateltiin fbi agentteja ym. Lopputekstien alkaessa helpotuin, mutta huomatessani kiitokset haastatteluista ja siitä että lopputeksteissä kerrottiin että kyseinen dokumentti oli omistettu kaikille murhaajan brutaalisti murhaamille henkilöille. Lopputeksteissä ei näkynyt esim. näyttelijöitä. Eli juttu on siis totta? Vuonna 2001 on tosiaan tapahtunut tämmöinen setti ameriikassa? shit.
Joo no kyllä se olo siitä sitte helpottu ku pesi koneen pyykkiä ja leipas suklaakeksit. Toivottavasti ne kammotukset ei vaan tuu mun uniin.

Mutta ei mun tän takia tätä merkintää pitäny kirjottaa. Aluksi tän merkinnän otsikko oli "Loving", mutta se nyt ehkä ei oikein sovi enää tälle otsikoksi, mutta se vois olla väliotsikko.

Otin sitten sen leffan aikana vähän kuvia mun huulipunista, haha.. tää ois niinku: lovin my lipsticks
tää ois: loving xmas lights (in a rahapuu)

joo...